torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluton kesä

Oon ollut rannalla, syönyt jäätelöä, uinut kauhunsekaisin tuntein meduusojen täyttämässä vedessä, polttanut paljaat jalkapohjani auringon paahtamalla asfaltilla, syönyt sushia ja paennut sisätiloihin keskipäivän kuumuutta. Mites teidän päivä on sujunut, näin neljä yötä ennen joulua?

"On se talvi jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä" sanoin, kun kaveri valitti ettei ole koskaan ennen ollut flunssassa muutoin kuin talvisaikaan.

Meikä on nyt tullut siihen päätökseen, että mulle ei tänä vuonna tule joulua ollenkaan. (Aijoo, siitä syystä joulukortteja ei kannata kovin innokkaasti odotella, ei sillä ettäkö unohtanut olisin..) Joulumieli on kaukana vaikka kyllä täälläkin ihmiset ihan tosi kovasti näyttää yrittävän - katusoittajat on vaihtanut jouluveisuihin ja viime viikonloppuna törmäsin 25 känniseen joulupukiksi pukeutuneeseen mieheen, kuvamateriaalia toivottavasti myöhemmin. 

Juhlapyhät aion viettää ihan samaan malliin kuin arki täällä on tähänkin mennessä rullannut: syöden juoden nauraen ja nauttien. Huomenna lähden vajaaksi viikoksi Raglaniin jonne kokoontuu sekalainen joukko travellereita joihin olen matkan varrella tutustunut. 26. päivä suuntaan vastakkaiselle rannikolle Gisborneen, jossa odottaa viikko telttailua uudenvuoden festareilla. Suunnitelmat kuulostaa itsellekin kovin absurdilta, mutta tällä hetkellä en paljoa parempaa voisi toivoa. 

Parin viikon päästä palaan Wellingtoniin ihan oikeasti asettuakseni tänne, sain nimittäin töitä hostellista jossa oon viime viikon ollut! Asun ilmaseksi ja saan viikottain pientä palkkaa siitä että iltaisin päivystän hostellilla ja vastaan satunnaisiin puhelinsoittoihin. Eihän tuolla rikastumaan pääse, mutta luulenpa että pääkoppa pysyy paremmin kuoseissa kuin strippiklubilla työskennellessä jonka eräs samassa huoneessa asuva tyttö on valinnut.

Joka tapauksessa, haluan toivottaa kaikille tasapuolisesti onnellista joulua näiden Aucklandin katukuvaa marraskuun alusta asti koristaneiden viisimetristen muoviesineiden kera. Rauhaa ja rakkautta!


8 kommenttia:

  1. Kivaa, kun sait niitä töitä! :) Hieno juttu!

    Mukavaa Joulua sinnekin! Ainakin se on hei erilainen, ja varmasti muistat sen aina :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli kyllä huisi, yhtään ei harmita että tuli missattua yksi luminen joulu kotoa. Ens vuonna sitten taas! :)

      Poista
  2. Jos on siellä paratiisi, niin täällä on toisenlainen. Ensi vuonna voit kutsua reissukaverit Karstulaan jouluksi - täällä on -25 astetta pakkasta ja kuu loistaa kun teatterispotti - varsinainen talven ihmemaa.

    Ihanaa joulua toisenlaisiin maisemiin! Onhan se kerran elämässä vähintään poikettava kaavasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus winter wonderlandista oli aika kuumaa kamaa kun keskipäivällä ei pystynyt ulkona olemaan ilman varjoa. Joku kerta lähdetään koko perheen voimin aurinkoiseen jouluun, jooks?
      <3

      Poista
  3. Ihania suunnitelmia, ihania kavereita ja ihana elämä. Ja ihanaa että sait ihania töitäkin. :)

    Mut neljä päivää ennen joulua kuluivat kummitytön kanssa touhutessa ja pulkkaillessa, ettei se ihan kurjaa täälläkään ole, vaikka pakkasta onkin riittänyt. :)

    Oot ihanin! T: Kerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa pulkkailukin, hyvä kuulla että sieläkin jaksetaan hymyillä!

      Oot ihanuus myös!

      Poista
  4. mieletön blogi! jään varmasti seurailemaan! lähditkö siis jonkun järjestön kautta tuonne, vai ihan muuten? oon lukenut tosta packpacking- reissaamisesta (jos tämä sitä nyt on? :D) parilta nettisivulta ja kiinnostais kovasti itseäni.
    paljon oli hintaa lähdöllä tonne? jos ehtisit jossain vaiheessa tehdä semmosen postauksen jossa valottaisit kunnolla, i'll be so grateful!

    -k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho jee, kiitti! Mää laitan korvan taa jonkinmoisen infopostauksen tekemisen mutta lyhyesti kerrottuna ei moisen matkan tekeminen vaadi muuta kuin pienen pesämunan ja matkakohteen valinnan! Ihan Kilroyn kautta hoidin lennot ja vakuutuksenkin, siellä on osaavaa porukkaa ja asiointi on vaivatonta.

      Suosittelen ihan tosi kovaa!

      Poista